Alkukesästä tehdyn Euroopan reissun lisäksi suunnitelmissa kesällä 2012 oli tehdä jokin reissu, edellisen pyöräni ostaneen, isäni kanssa. Vaihtoehtojen vertailemisen jälkeen päätimme viettää pitkän viikonlopun Virossa moottoripyöräilystä nautiskellen.

13.7.2012: Tallinna-Tartto, 340 km, 5:27

Näytä Viro 2012, 1. päivä suuremmalla kartalla

Tallinkin lautta vei meidät aikaisin perjantaiaamusta Tallinnaan useiden muiden motoristien kanssa. Joukossa oli huomattavam määrä veteraanipyöriä, jota hiukan ihmettelimme. Veteraanimotoristien joukossa olikin yllättäen eräs isäni vanha tuttu, joka kertoi porukan olevan menossa veteraanipyörien kokoontumiseen Viroon. Meidän matkamme suuntautui kuitenkin jo heti satamasta eri suuntaan, joten laivan rantauduttua lähdimme omille teillemme. Suuntasimme pitkin Viron pohjoisrannikkoa itää kohti tavoitteenamme seurata rantaviivaa mahdollisimman läheltä. Olimme lopulta pyrkimyksessämme niin tehokkaita, että huomasimme ajaneemme pitkin pieniä hiekkateitä keskelle Lahemaan kansallispuistoa ja jouduimme hiukan luvattomia reittejä pitkin hakeutumaan takaisin isommille teille. Aikamme rannikolla seikkailtuamme polttoainetäydennyksen tarve alkoi käydä ilmeiseksi, mutta huoltoasemia ei tuntunut löytyvän lainkaan pienemmistä kylistä. Viimeisillä höyryillä pääsimme lopulta Tallinna-Narva maantien varrelle Haljalaan tankkaamaan pyörät. Tankit täynnä otimme suunnan kohti Peipsijärveä ja ajelimme pitkiä pätkiä loppumattomilta tuntuvia hiekkateitä. Tudulinnan jälkeen huomasimme kyltit vesivoimalalle ja lähdimme katsomaan mitä periltä löytyisi. Siellä meitä odotti vanha vesivoimala, jota tutkimme insinööreinä innokkaasti. Erityisesti isäni entisenä Imatran Voiman työntekijänä tuntui ymmärtävän paljonkin kyseisestä kompleksista.

Vesivoimalan tutkimisen jälkeen oli ruokatauon paikka ja löysimme Peipsijärven rannalta paikallisen majatalon, josta saimme ruokaa vatsojemme täytteeksi. Ei erityisen hyvää, mutta nälkäänsä syö monenlaista. Peipsijärven rantaa seuraten etenimme vatsat täynnä kohti etelää ihastellen paikallista elämää. Järven läheisyys näkyi erityisesti siinä, että kalakauppiaita oli tien varret täynnä. Venäjän läheisyys taas näkyi siinä, että alueen kehittämiseen ei selvästikään oltu panostettu muun maan tasoisesti ja elintaso oli taloistakin päätellen alhaisempaa. Samanlainen rajaseutujen kehittymättömyys oli nähtävillä myös aiemmin kesällä Liettuan ja Puolan rajaseudullan.

Saavuimme hyvissä ajoin Tartoon, jossa majoituimme Hotelli Pallakseen kaupunkia halkovan joen läheisyyteen. Pienten päiväunien jälkeen jalkauduimme tutustumaan kaupunkiin ja erityisesti sen vanhaan osaan yliopiston ympäristössä. Illallinen ja pölyt kurkuista huuhtovat oluetkin löytyivät kaupungin monipuolisesta tarjonnasta helposti. Ajopäivä oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja painuimme yöpuulle hyvissä ajoin.

14.7.2012: Tartto-Voru-Valge/Valke-Pärnu, 347 km, 5:49

Näytä Viro 2012, 2. päivä suuremmalla kartalla

Toinen päivä alkoi syvällä myötähäpeällä, kun katselimme suomalaisen miesporukan öykkäröintiä hotellin aamupalalla. Iältään sekalainen porukka oli ilmeisesti ryypännyt koko yön ja unohtanut kokonaan kerätä voimia uuteen päivään. Meno oli todellakin sen mukaista ja henkilökunta sai käyttää kaiken diplomatiantaitonsa tilanteessa. Hotelli Pallas oli kuitenkin oikein mukava kokemus ja pyörillekin löytyi kameravalvottu pysäköinti sisäpihalta.

Aamupalalla tekemämme suunnitelma oli jatkaa kohti etelää ja päätyä illaksi Pärnuun. Erilaisia teitä pitkin etenimme kohti Latvian rajaa ja tutustuimme paikalliseen maaseutuun. Taas rajan lähestyessä huomasimme elintason laskevan, mutta toisaalta huomasimme myös syvän kaunan Neuvostoliiton aikoja kohtaan. Erilaisia suurtilojen (kolhoosit ja sovhoosit) rakennuksia oli jätetty suurissa määrin rapistumaan ja osa oli ihan tietoisesti rikottu käyttökelvottomiksi. Ilmeisesti valloittajan rakennukset herättivät niin ikäviä muistoja, että ne jätettiin mieluummin hyödyntämättä. Sinällään ymmärrettävää, mutta kun miettii että kaiken sen rakentaminen uudestaan vaatisi miljardeja euroja koko maan tasolla laskettuna, niin aika tuhlaukselta se tuntui.

Aikamme rajan pinnassa ajeltuamme saavuimme Valga/Valkan kaksoiskaupunkiin. Kaupunki on jaettu tylysti kahtia valtionrajalla, mutta käytännössä kaikki palvelut ovat Viron puolella. Mielenkiintoinen katkelma kaupungin historiaa löytyy englanniksi täältä. Itselleni oli yllätys, että tämän mielettömyyden takana ei ollutkaan Neuvostoliitto, vaan homma osattiin sotkea ihan omatoimisesti. Valga/Valkasta jatkoimme matkaa Latvian puolella pitkin hiekkateitä kohti länttä. Erityisesti hiekkatieosuus Rujienasta Viron rajalle oli melkoinen kokemus 250 kiloisella pyörällä, koska tie oli tehty todella hienosta hiekasta. Oli kuin olisi santakuopalla ajanut. Lopulta sekin tie loppui ja pääsimme ajelemaan hiukan kovempipintaisia teitä Pärnuun.

Olin kuullut paljon juttuja Pärnussa olevasta Aleksandri Pub motoristimajatalosta ja päätimme käydä katsomassa paikkaa. Meno vaikutti ihan miellyttävältä, vaikka porukassa oli myös liivijengeihin kuuluvaa väkeä, joten teimme päätöksen majoittua mökkiin Aleksandri Pubin piha-alueella. Majoittumisen hoidettuamme kävimme tutustumassa kaupunkiin ja ihastelemassa upeita rantoja. Vierailimme myös keskustan länsipuolella olevalla niemellä ja tapasimme siellä paikallisia varjoliitäjiä, joiden kanssa keskustelimme pitkään. Heidän kannaltaan ilta ei ollut onnistunut, koska kova tuuli esti turvallisen lentämisen. Sen sijaan laskuvarjohyppääjiä keli ei estänyt ja saimmekin ihastella useita hyppyja ilta-auringossa läheiselle Pärnun lentokentälle. Illalliselle päädyimme Tex-Mex ravintolan terassille Pärnun pääkirjaston viereen.

Olimme taas menossa ajoissa nukkumaan, mutta illanvietto läheisissä mökeissä piti yhdessä mökin huonon äänieristyksen kanssa huolen siitä, ettei uni päässyt helposti yllättämään. Odottelimme maltilla paikan järjestyssäännöissä mainitun hiljaisuuden alkamista, mutta sekään ei tuonut helpotusta. Edes henkilökunnan huomautukset eivät tehonneet, joten saimme nauttia koko yön ryyppyporukan metelöinnistä.

15.7.2012: Pärnu-Haapsalu-Tallinna, 234 km, 3:49

Näytä Viro 2012, 3. päivä suuremmalla kartalla

Aamulla nousimme ylös melkoisen väsyneinä, huonosti nukutun yön jälkeen, mutta onneksi maukas ja tuhti kaurapuuro sai meidät taas täyteen energiaa. Lähdimme ajamaan kohti Haapsalua, jossa tarkoituksemme oli löytää kaupungin lähistöltä Kiltsin lentokenttäalue. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimmekin lentokentän ja tutustuimme innolla siellä oleviin lentokonesuojiin sekä kentän vieressä olevan Ungrun linnan raunioihin. Tarinoiden mukaan Kiltsin lentokenttää ei ole rakennettu normaaliin tapaan betonilaatoista vaan useita metrejä paksuista betonikuutioista, jonka ansiosta kenttä olisi hyvin vaikea pommittaa käyttökelvottomaksi. Tiedä sitten tarinan todenperäisyydestä. Jälleen kerran hämmästelimme Neuvostoliiton aikaisen infrastruktuurin hyödyntämättä jättämistä, kun täysin käyttökelpoiset lentokonesuojat ja kiitorata on jätetty oman onnensa ojaan. Paikassa olisi kaikki edellytykset upealle harrasteilmailun keskukselle, johon pääsisi helposti lentämään ainakin Suomesta, Ruotsista, Latviasta ja Liettuasta.

Lentokenttään tutustumisen jälkeen kävimme tutustumassa vielä rautatiemuseoon Haapsalun rautatieasemalla. Erikoista paikassa on se, että Haapsaluun ei nykyään edes pääse rautatietä pitkin, koska Tallinasta Haapsaluun johtava rautatie purettiin vuonna 2004, kun 1990-luvulla rautatien 300 eurolla ostanut yksityisyrittäjä myi ratakiskot. Aikamoista yksityistämistä ollut tuo 1990-luku Baltiassa ja jälki on paikoitellen todellakin sen mukaista. Toinen Haapsalussa hämmästyttänyt seikka oli rantojen lähes täydellinen hyödyntämättömyys, rannat olivat joko joutomaana tai sitten aidattuna ränsistyneiden talojen ympäriltä. Ei rantabulevardeja tai kauniita taloja, pelkkää tuhlausta, pl. kylpylän alue. Kaupunkiin tutustumisen ja kahvilassa vierailun jälkeen oli aika suunnata kohti Tallinnaa. Saavuimme satamaan juuri kuin laivan lastaus aloitettiin ja pääsimme ajamaan laivaan suoraan lipuntarkastuksesta.

Viro yllätti monipuolisuudellaan ja mielikuva Tallinnasta Viron kuvana osoittautui täysin vääräksi. Tallinna ja New York ovat siinä mielessä samanlaisia kaupunkeja, että ne eivät anna oikeaa kuvaa maasta, jossa ne sijaitsevat. Viro osoittautui todella mielenkiintoiseksi moottoripyöräilykohteeksi ja erityisesti matkaendurolla pääsee nautiskelemaan kaikenlaisista teistä eikä tarvitse suunnitella reittejä pelkästään pääteitä pitkin. Suosittelen!

Loppuun vielä tärkeää tutkimustietoa Ilta-Sanomista: ”Ylipäänsä maailman kauneimmat naiset tulevat Itä-Euroopasta: Ukraina on naiskauneudessa aivan yliveto, kuten joku jo edellä totesikin. Viron ja muiden Baltian maiden naiset ovat tunnetusti superkauniita.”

Sunnuntai 10.6.2012 ja maanantai 11.6.2012
Reitti: Lagen (S)-Tukholma (S)-Helsinki (FIN)-Espoo (FIN)
Ajomatka: 425 km + lautta + 13 km

Näytä Eurooppa 2012, 10. päivä suuremmalla kartalla

Hotellin surkea taso jatkui aamupalalla, kun tarjolla oli pelkästään voileipää ja ”normaaliin hotelliaamiaiseen” kuuluvat vaihtoehdot loistivat poissaolollaan. Lagadalen Hotellia en voi todellakaan suositella, jollet sitten ole umpijäässä ja se on ainoa tarjolla oleva majapaikka. Melko pian matkaan päästyämme löydämme tien varrelta huomattavan viihtyisiä majapaikkoja vaikka muille jakaa. Voi kun näistä olisi tiennyt eilen illalla… Matka eteni nopeasti pääosin poutaisessa kelissä, tosin pieni sade hiukan kasteli meitä muutama kymmenen kilometriä ennen Tukholmaa. Saapuessamme kaupunkiin pitkin E4-tietä liikenne ruuhkautui täysin ennen Södermalmiin menevää siltaa. Aikamme jonoteltuamme yritimme löytää helppoa kiertotietä ruuhkan ohi, mutta navigaattorin pieneltä kartalta se ei onnistunut ja jouduimme nöyrinä palaamaan jonoon. Pitkähkön jonotuksen jälkeen pääsimme lopulta tietyöalueen ohi ja liikenne palasi sujuvaksi. Otimme suunnaksi edellisenä talvena työmatkalla testaamani Pong Asian-ravintolan, jossa nautimme myöhäisen lounaan Thai-buffetista. Löysimme lähistöltä vieläpä ilmaisen MP-pysäköinnin, joten homma meni oikein sujuvasti.

Lyhyen siirtymän jälkeen saavuimme TallinkSiljan satamaan ja jäimme odottelemaan laivaan pääsyä muiden motoristien kanssa. Matkamme aiheutti suurta mielenkiintoa ja juttua riitti muutenkin moottoripyöristä ja niillä matkailusta. Erityisen pitkään juttelimme erään Kawasaki-kuskin kanssa, joka oli tehnyt pikareissun Keski-Eurooppaan. Hän oli ajanut rautaperseajon mennessä, viettänyt perillä hetken aikaa ja ajoi sitten takaisin laivalle tullessaan toisen rautaperseajon. Reissu kuullosti niin leppoisalta hänen kertomanaan, että omat ajatukset rautaperseajon suorittamisesta nousivat taas pintaan. Siitä se viimeinen sysäys sitten taisikin tulla omalla ajolle.

Laivalla oli väkeä todella vähän, joten jopa autokannen alla olevalla hyttiosastolla meno oli rauhallista. Nautimme laivalla hyvät viskit ja shampanjat juhlistaessamme Sakun syntymäpäivää, mutta muuten pidimme kovin matalaa profiilia. Menimme ajoissa nukkumaan, toki käytyämme ensin tarkistamassa tilanteen laivan diskossa. Tulipa laivalla nähtyä yksi tuttukin, kun tapasin yhden lastentarhanopettajan lasteni vanhasta päiväkodista.

Aamulla heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen ja menimme suoraan puettuamme pakkaamaan tavarat pyöriin. Pääsimme laivasta ulos ihan ensimmäisten joukossa ja pienen oikopolun kautta löysimme nopeasti pois satama-alueelta. Aamuauringon paistaessa ajelimme pitkin Kaivopuiston rantaa kohti kotia. Kehä I:llä heitimme pikaiset kiitokset matkaseurasta kypäräpuhelimien kautta puolin ja toisin, varsinaiset ”päätöspuheet” kun oli jo hoidettu laivalla. Kotona ohjelmassa oli sitten perheen tapaaminen, tuliaisten jakaminen ja pyörän peseminen. Heti ensimmäisenä päivänä kirjoittelin myös muutamalla sanalla muistiin reissun tapahtumat ja laitoin GPS:n tallentamat jäljet talteen. Näiden esitöiden pohjalta oli sitten mukavampi lähteä näitä laajempia kirjoituksia laatimaan.

Myöhemmin blogiin luvassa on vielä erillinen yhteenveto matkasta erilaisine lukuineen. Se toivottavasti osaltaan auttaa itseäni ja muita matkasuunnitelmien ja -budjettien tekemisessä.

Lauantai 9.6.2012
Reitti: Börnicke (D)-Rostock (D)-Gedser (DK)-Lund (S)-Lagan (S)
Ajomatka: 585 km + lautta

Näytä Eurooppa 2012, 9. päivä suuremmalla kartalla

Kotieläinpihalle sopivasti heräsimme eläinten ääniin, onneksi emme sentään kukonlauluun auringon ensisäteiden aikaan. Tälle päivälle olimme asettaneet tavoitteeksi päästä mahdollisimman lähelle Tukholmaa ja jos ajohaluja riittää, niin tähdätä aamulla lähtevälle lautalle kohti Suomea. Sitä ennen ohjelmassa oli kuitenkin vielä paljon ajettavaa ja ennen kaikkea pyörien tankkaus, koska olimme saapuneet majapaikkaan tankit melkein kuivina. Sakun tapauksessahan se siis tarkoitti sitä, että edellisestä tankkauksesta oli yli 200 km. Aamusta tarkistimme onneksi pyörien öljyt, koska Autobahnia pitkin päästely urku auki oli syönyt molemmista pyöristä öljyt alarajalle. Tankkauksen yhteydessä hankimme öljypurkit ja hoidimme voiteluaineet asianmukaiselle tasolle.

Sen enempiä ihastelematta Pohjois-Saksan maisemia etenimme nopeinta reittiä kohti Rostockia, josta siirtyisimme lautalla Gedeseriin Tanskaan. Saavuimme perille hyvissä ajoin ennen seuraavan lautan lähtöä ja odotellessamme nautimme jäätelöt karulla satama-alueella. Melko tyhjään lauttaan tuli autojen lisäksi vain yksi hollantilainen moottoripyörä, joten ilmeisesti tämä ei ollut erityisen suosittu reitti motoristien keskuudessa. Hintaakin ylityksellä oli 62 euroa per mies + pyörä, joten ihan halpaa hupia se ollut.

Vajaan parin tunnin lautassa torkkumisen jälkeen pääsimme takaisin ajamisen pariin. Valitettavasti vain tanskalaiset tiet eivät täällä päin tarjonneet suurempia ajonautintoja. Ohittelimme hitaasti ajavaa jonoa auto kerrallaan, koska laivasta purkautuneet autot ajoivat kuin yhteisestä sopimuksesta reilua alinopeutta. Nälkä tosin kurni vatsoissa ja yritimme paikallistaa kebab-ravintolaa kaupunkien ja kylien läpi ajaessamme. Vasta Kööpenhaminan esikaupunkialueelta Grevestä löysimme tätä kulinaristista herkkua. Ruoka itsessään oli ihan kelvollista, mutta ruokailuympäristö sikäläisten pikkukovisten ”valloittaman” linja- ja juna-aseman hämärimmässä nurkassa ei ihan vastannut toiveita. Koko ajan oli sellainen olo, että kohta tulee pihaan pakettiauto ja pyörät kaapataan vauhdilla sen kyytiin. Olisihan se tosin ollut aika näky, kun molemmissa pyörissä oli täysi lasti päällä ja ne oli kiinnitetty toisiinsa vaijerilla. Samalla ehkä olisi nähty Tanskan vahvimmat miehet.

Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tanskan ja Ruotsin yhdistävää http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutinrauman_silta. Siltaa lähestyessämme tuuli vain yltyi ja lopulta siltaa ylittäessämme se oli melko navakka, joten ajaminen oli kymmenien metrien korkeudella merenpinnasta melkeinpä jännittävää. Sillan jälkeen ajoimme moottoritietä Lundiin, jossa halusin käydä ikuistamassa itseni ja pyöräni valokuvaan työpaikkani pääkonttorin edessä. Harmi vain, että oli lauantai, joten en päässyt samalla tervehtimään sikäläisiä kollegojani. Kuvat tuli otettua ja matka jatkui. Valitsimme reitin maaseudun läpi pienempiä teitä ja löysimmekin yhden todella upean mutkapätkän, jota reunusti jonkinlainen suojelualue. Rehevän lehtometsän läpi kurvaillessa saimme päivän parhaat ajonautinnot.

Illan kylmetessä ajonautinto väheni lämpötilan laskiessa ja päätimme ryhtyä majoituksen etsintään. Ajatukset Tukholmaan ajamisesti yli yön päätimme unohtaa suosiolla, koska aikataulu ei siihen pakottanut. Kännykällä selailimme majoitusvaihtoehtoja ja tuntui siltä, että ennen Jönköpingiä ei ollut tarjolla mitään majoitusta tai ainakaan vapaita huoneita tai mökkejä. Niinpä tartuimme innolla ensimmäiseen tarjolla olevaan vaihtoehtoon ja kirjauduimme Laganista löytämäämme Lagadalen Hotelliin. Kun lopulta pääsimme sivurakennuksessa olevaan huoneeseemme, ilmassa oli aistittavissa vahvaa pettymystä. Aivan normaaliin laatuhotellin hintaan olimme saaneet itsellemme kehnotasoista retkeilymajaa vastaavan huoneen. Ääneritystys ansaitsee erityishaukut, koska naapurihuoneen tai varsinkaan rappukäytävän tapahtumia ei juuri tarvinnut arvailla. Iltapuhteina varasimme itsellemme vielä liput seuraavana iltana lähtevään Tallink Siljan lauttaan Tukholmasta Helsinkiin. Onneksi uni tuli nopeasti majapaikan puutteista huolimatta, olihan tilastoihin merkitty taas kaksi uutta maata tälle matkalle ja saldoksi sillä saralla saatu 12 maata + Suomi, jälleen ihan kohtuullisen ajorupeaman myötä.

Perjantai 8.6.2012
Reitti: Altenmarkt im Pongau (A)-Bischofshofen (A)-Saalfelden am Steinernen Meer (A)-München (D)-Berlin (D)-Börnicke (D)
Ajomatka: 823 km

Näytä Eurooppa 2012, 8. päivä suuremmalla kartalla

Nyt oli tarpeen herätä oikeasti aikaisin, että saisimme pyörän ensimmäisten joukossa rengashuollon jonoon. Edessä on myös pitkähkö ajomatka, jotta saamme kurottua kiinni ongelmiin kuluneen ajan ja ehdimme kotiin lomani puitteissa. Aamupalan nauttimisen jälkeen kävelemme rengashuoltoon ja odottelemme melkoisen pitkään saavamme palvelua, koska vain toinen myyjä osaa englantia. Vuoromme tultua pyydämme heitä asentamaan pyörään uuden sisärenkaan ja siitäpä alkaa kauhea molotus. Henkilökunta on tiukasti sitä mieltä, että moottoripyörien renkaisiin ei saa asentaa sisäkumeja turvallisuussyistä. Aikamme jankattuamme tajuavat kuitenkin, että Sakun Africa Twinissä ei olekaan Tubeless-renkaita ja kiivainkin myyjäsetä rauhoittuu nolona. Pyörä otetaan heti työn alle ja nuori kaveri vaihtaa sisäkumin nopeasti odottaessamme. Ei ollut ihan ilmainen sisäkumi eikä vaihtotyö, mutta toisaalta Saku onkin tottunut allekirjoittaneen edullisella kebab-palkalla tekemiin rengastöihin. Ja tällä kertaa hintaan kuului tasapainotus, jota meikäläisen pajalla ei ole tarjolla.

Ilmojen pysyessä nyt myös sisäpuolella kumia, pakkaamme pyörät ja otamme suunnan kohti Bischofshofenia ja sieltä edelleen Saalfeldeniin vanhaa 164-tietä Dienten Sattel -solan kautta. Sakulta kun on edelleenkin jäänyt kokematta pienet alppitiet. Mutkia ja korkeuseroja olikin tarjolla mukavasti ja kun ohituspaikka turistibussistakin lopulta löytyi, niin niistä pääsi nauttimaankin. Osa tiestä oli tietyön takia sepelipintaista ja kauhulla katselimme katupyöräkuskien epävarmaa etenemistä. Yhtään kaatoa emme nähneet, mutta ei kyllä kaukana ollut osalla. Saalfeldenistä jatkoimme teitä 311 ja 178 pitkin kohti Saksan rajaa. Liikenne oli aika vilkasta vaikka ei vielä ollutkaan viikonloppu. Vastaan tuli myös aika komea letka superautoja, kaverukset olivat näköjään lähteeneet alkavan viikonlopun kunniaksi ajelulle.

Saksan rajan ylittämisen jälkeen ihmettelimme omituisia liikennemerkkejä, joissa oli mm. panssarivaunujen kuvia. Aikamme pähkäiltyämme tajusimme, että vuoristoteillä oli erikseen painorajat/-opasteet armeijan tarpeisiin. Matka jatkui hienoissa maisemissa, mutta aika pian löysimme itsemme autobahnilta nro 8 ajamassa kohti Müncheniä. Liikennettä oli aika paljon ja paikoitellen liikenne eteni aika hitaastikin.Matkamme jatkui autobahnille nro 9, joka vei meitä läpi entisen Itä-Saksan kohti Berliiniä. Vanhan rajan jälkeen oli edelleenkin nähtävissä eroja läntisen ja itäisen alueen välillä, pääosin tosin vain maaseudulla.

Matkan aikana tuli tarjolle myös mahdollisuus kokeilla pyörän voimavaroja, joten hyvien olosuhteiden vallitessa rohkenin mieleni. Jälkikäteen tarkistettuna GPS oli tallentanut suurimmaksi nopeudeksi 181 km/h. Hyvinkin kelvollinen tulos kantikkaiden alumiinilaukkujen kanssa 10-vuotiaalla pyörällä, jolle tehdas taisi uutena luvata huippunopeutta 185 km/h. Ei se kyllä kivaa ollut noin kovaa ajaa, mukavampi matkavauhti asettui 140-150 km/h välille. Kovista nopeuksista huolimatta Sakun pyörän tankkausvälit pysyivät noin 200 km pituisina, joten olimme aikaisempina päivinä ajaneet näköjään aika varman päälle varakanisterista huolimatta.

Vaikka voisi kuvitella, että autobahnilla pääsee ajamaan kovaa ja matka taittuu vauhdilla, niin totuus on kyllä hiukan toinen. Ajoimme päivän aikana varmasti yli 100 km tietyöalueillä ja niillä vauhdit olivat enintään 80 km/h. Lisäksi suurin osa muustakin tiestä oli 130 km/h rajoituksella varustettua. Loppujen lopuksi aika vähän oli näillä teillä rajoittamattoman nopeuden osuuksia.

Illan lähestyessä käännyimme autobahnille nro 10 ja lähdimme ohittamaan Berliiniä länsipuolelta. Aloimme etsimään majapaikkaa, mutta ei niitä isojen teiden varsilta tuntunut löytyvän. Siirryimme jatkamaan matkaa idyllisille paikallisteille ja hetken kuluttua valinnanvaraa oli tarjolla jo enemmän. Lopulta päädyimme melkoisen mielenkiintoiseen kotieläinpihan yhteydessä olevaan majataloon nimeltään Landhaus Börnicke. Päivä oli ehdottomasti reissun toistaiseksi pisin ja se meni enemmän tai vähemmän ajaessa ja pyörää tankatessa, joten valokuviakaan tältä päivältä ei tullut otettua yhtään.

Majoituksen hinta oli korkeahko, mutta paikan ainutlaatuisuus mielestämme kompensoi tämän. Istuimme vielä pitkään terassilla nautiskellen parit oluet ja kerraten reissun antia. Jutuista päätellen kumpikin oli jo mielessään päätellyt, että reissun parhaat palat olivat nyt takana. Edessä oli enää siirtymä Rostockiin ja lauttamatkan jälkeen Tanskan ja Ruotsin läpiajaminen, joten näin ollen odotukset tuleville parille päivälle eivät olleet kovin korkealla. Kasassa on nyt kahdeksan ajopäivän jälkeen yhteensä kymmenen maata. Reittisuunnitelman perusteella niitä tullee, Suomi mukaanlukien, lopulta kolmetoista.

Torstai 7.6.2012
Reitti: Trieben (A)-Schladming (A)-Altenmarkt im Pongau (A) + Tauernpass
Ajomatka: 210 km

Näytä Eurooppa 2012, 7. päivä suuremmalla kartalla

Alpeista huumaantuneena lähdemme ajamaan suoraan kohti länttä ja mielessä välkkyy ajatus Liechtensteinista. Otamme aluksi suunnan kohti Flachaun tunnettuja hiihtoalueita, mutta Schladmingin kohdalla noin 60 km ajon jälkeen Saku valittelee pyörän tuntuvan omituiselta ajaa. Pysähdymme tutkimaan asiaa ja toteamme takarenkaan tyhjentyneen. Siirrämme pyörän läheiselle huoltoasemalle ja kysymme henkilökunnalta apua renkaan paikkaukseen. Toisin kuin viime kesäiselle Norjan reissulle, tällä kertaa emme pakanneet vararenkaita ja rengasrautoja mukaan. Paikkarasia piti ottaa mukaan, mutta sekin on näköjään unohtunut pakatessa kotiin.

Käy ilmi, että tällä huoltoasemalla ei ole paikkarasioita ja huoltopuoli on kiinni, koska on Corpus Christi -niminen pyhäpäivä. Samasta syystä kuulemma kaikki muutkin rengasliikkeet ja -huollot ovat tänään kiinni. Lähden kuitenkin etsimään paikkarasiaa muilta läheisiltä huoltoasemilta, koska saamme luvan käyttää korjaamon työkaluja, jos vain saamme paikat hankittua. Paikkoja ei kuitenkaan löydy mistään ja paikallisilta pyöräilijöiltä en saa apua kielimuurin vuoksi.

Tapaan kuitenkin sattumalta kaksi paikallista matkaendurokuskia ja kysyn heiltä apua. Ei ole paikkoja heilläkään, mutta kertovat itse käyttävänsä myös sisäkumien kanssa paikkausainepulloa. He ovat jopa niin ystävällisiä, että tarjoavat omaansa, mutta kieltäydyn siitä, koska tiedän huoltoasemalta löytyvän paikkausainetta. Tehdessäni lähtöä he tarjoavat minulle mahdollisuutta tutustua paikalliseen vesivoimalaan ylhäällä vuorilla, mutta joudun kieltäytymään kutsusta Sakun odottaessa minua huoltoasemalla.

Laitamme renkaaseen paikkausainetta ja pullo tuntuu täyttävän renkaan hienosti, joten lähdemme jatkamaan matkaa. Pääsemme kuitenkin vain vajaat 15 km ja rengas on taas lähes tyhjä. Yritämme täyttää rengasta, mutta ilmat tulevat ulos aika pian. Päätämme pitää lounaan mittaisen tuumaustauon. Lounaan aikana juttelemme paikalle tulleen Yamaha Tenere XT660Z pyörän kuljettajan kanssa. Hänen mukaansa paikkarasian etsiminen on turha vaiva, koska hän ei sellaisia muista huoltoasemilla nähneensä vuosiin. Kuuntelemme hänen mielipiteitään pyörästään ja tyytyväinen tuntuu olevan. Jutun ohessa vilahtaa sana Tauernpass ja käy ilmi, että olemme alueen yhden upeimman alppitien pohjoispäässä. Ensin on kuitenkin selvitettävä Sakun pyörän ongelmat.

Huoltoasemalta saamme ajo-ohjeet seuraavassa kaupungissa olevaan moottoripyörähuoltoon ja renkaan täytettyämme lähdemme matkaan. Pääsemme hädin tuskin 4 km ja kunnes rengas on taas tyhjä. Huomaamme huoltoaseman olevan rengasliikkeen yhteydessä ja paikalla on vieläpä väkeä. Kysymme, että onnistuisiko renkaan paikkaaminen tai uuden sisäkumin asentaminen. Ei kuulemma onnistu, koska on vapaapäivä ja omistaja on liikkeessään vain aikaa viettämässä kavereineen. Täällä ei näköjään ole enää voimissaan hyvä tahto matkamiehen auttamiseksi. Puolan muistot palaavat mieliin ja kiroamme paikallista välinpitämättömyyttä.

Lähes tyhjällä renkaalla saamme pyörän siirrettyä saamiemme ohjeiden mukaisesti moottoripyörähuollon pihaan odottamaan jatkotoimenpiteitä. Lyhyen etsimisen jälkeen löydämme mukavan majapaikan aivan läheltä ja majoitumme Haus Mitterwallneriin. Tämä ajopäivä ei todellakaan mennyt suunnitelmien mukaan ja siitä johtuen lopuista ajopäivistä on tulossa melkoisen pitkiä.

Mielessäni pyörii Yamaha-kuskin kertomukset Tauenpassista ja sovimme Sakun kanssa, että lähden ajelemaan vuorille ja hän käy kaljalla. Tie Obertauerniin ja siitä edelleen Mautendorfin kylään on aivan mahtava. Motoristeja on ajelemassa sankoin joukoin, mutta missään nimessä jonossa ei tarvitse ajella. Poliisitkin ovat paikalla tutkan kanssa, mutta muiden motoristien varoitusmerkit ovat niin selkeitä, että kukaan ei edes vahingossa voi ajaa tutkaan ylinopeutta. Mautendorfin kylä on kuin ulkoilmamuseo, vanhoja taloja ja kapeita kujia täynnä. Kaikki tämä pienen linnan valvovan silmän alla. Vain ritarit puuttuivat. Muutamien valokuvien jälkeen suuntaan takaisin ja pysähdyn Obertauerniin tauolle. Jäätelön ja limun jälkeen jatkan matkaa takaisin laaksoon. Flachau on ollut jo vuosia yksi haaveitteni laskettelukohde, joten en malta olla käymättä vielä sielläkin kääntymässä. Alueella on aivan mahtavat edellytykset lasketteluun ja kun alue on vielä Alppien lumivarmimpia, niin maine ei ole syntynyt tyhjästä. Tänne pitää päästä myös suksilla!

Ajeluni jälkeen pakkaamme kassiin uimakamat ja lähdemme rentoumaan läheiseen Therme Amade -kylpylään ilman sen suurempia ennakko-odotuksia. Perillä meitä odottaa moderni ja monipuolinen kylpylä. Käymme kokeilemassa vesiliukumäet ja selkäni hiukan ärtyy siitä, joten on aika ottaa taas hiukan rauhallisemmin. Saunaosastolle piti ostaa lippu erikseen ja mietimme kovasti miksi se on suljettu erikseen muusta kylpylästä. Aika pian selviää, että saunaosastolla on uima-asujen käyttö kielletty ja että lähes kaikki saunominen tapahtuu ohjatusti. Tästä tulee varmasti mielenkiintoista…

Emmekä olleet väärässä, todellakaan. Alastomana saunominen ei toki suomalaisittain tuntunut oudolle, mutta ohjattu saunominen todellakin tuntui. Saunoja oli useita ja jokaisessa oli erilainen teema tai terveysvaikutus. Tunnin tai puolentunnin välein oli aina jossakin saunassa ohjattu saunahetki. Itse osallistuin ensiksi sessioon, jossa saunomisen ohella ihoon hierottiin ruusuhunajaa. Seuraavaksi oli vuorossa kuumemmassa saunassa eukalyptus-tuoksujen kera saunomista ja jäällä ihon viilentämistä. Saunottaja laittoi molemmissa sessioissa kiukaalle vettä reilulla kädellä ja sen jälkeen pyyhkeen kanssa varmisti löylyjen leviämisen koko saunaan. Sen jälkeen vielä jokainen sai osakseen kohti suunnatun pyyhkeen heilautuksen, joka tuntui kuin joku olisi puhaltanut iholle saunassa. Hetkittäin oli aika kuumaa ja siksipä puolessa välissä oli aina vilvoittelutauko. Tauon aikana ei missään nimessä saanut istua vaan piti kävellä rauhaksiin, koska paikallaan olo olisi kuulemma vaarallista.

Perinteisestä suomalaisesta saunomisesta ei ollut tietoakaan, vaikka yksi paikan saunoista olikin suomalaista alkuperää oleva hirsisauna. Ilman saunottajaa ei saanut edes vettä heittää kiukaalle. Olipahan kokemus, mutta aika hauska sellainen. Niin ja tilastollisen tutkimuksemme mukaan Itävallassa kaikki naiset ovat alapäästään paljaaksi ajeltuja. Ilmeisesti joku paikallinen trendijuttu, joka näin saunaolosuhteissa tuli väkisin havaittua.

Keskiviikko 6.6.2012
Reitti: Balatonfüred (H)-Cakovec (HR)-Maribor (SV)-Teichalm (A)-Rottenmann (A)
Ajomatka: 458 km + lossi

Näytä Eurooppa 2012, 6. päivä suuremmalla kartalla

Viimeinkin kunnolla aurinkoinen päivä odotti meitä, kun aamulla lähdimme kohti Balatonin, sen kapeimmasta kohdasta, ylittävää lossia. Pienen harhailun jälkeen pääsimme lossirantaan ihailemaan juuri laiturista irtautuvaa lossia. Joutuisimme siis odottelemaan puolisen tuntia. Käytimme odotusajan valokuvaamiseen ja Balaton-järven poikkeuksellisen turkoosin värin ihailuun. Lossin lopulta saapuessa oli jonoakin ehtinyt muodostua reilusti, joten lossi tuli ihan täyteen. Ylitys ei lopulta kestänyt kuin parisenkymmentä minuuttia, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa.

Edelleenkin jatkoimme matkaa pienempiä teitä, joten jouduimme ajamaan hyvin rauhalliseen tahtiin koko, turistikohteita täynnä olevan, Balaton-järven etelärannan. Matkaa Kroatian rajalle oli kuitenkin enää niin vähän, että ei ollut mieltä maksaa moottoritiemaksua. Kroatiaan saapuessamme edessä olikin ensimmäinen oikea rajatarkastus, koska poistuimme nyt ensimmäistä kertaa EU:sta. En ihan ollut tilanteen tasalla ja meinasin ajaa rajalta läpi pysähtymättä. Hiljainen raja-asema heräsi henkiin kommellukseni takia ja tunnelma kiristyi melkoisesti. Perusteellisen passintarkastukseen jälkeen saimme kuitenkin jatkaa, vaikka aika nyreästi meihin sattuneesta syystä suhtauduttiinkin.

Saku halusi ehdottomasti kartuttaa setelikokoelmaan paikallisella setelillä, joten pysähdyimme lounaalle toiveena saada korttimaksusta vaihtorahaa. Lounaspaikaksi löytyi mukava taverna Cakovecista ja setelikin saatiin kokoelmaan pienen neuvottelun jälkeen. Lyhyen ajomatkan jälkeen edessä oli taas raja-asema, tällä kertaa Kroatiasta piti päästä nyt Sloveniaan. Nyt rajamuodollisuudet sujuivat minultakin asiallisesti, mutta kohtelu oli edelleenkin melkoisen nyrpeää. Ilmeisesti sosialismin ja sisällissodan aikaiset opit ovat vielä rajavirkailijoilla kirkkaanan mielessä. Pikaisella vierailulla Kroatiaan tuli kuitattua myös tavoite ehtiä ainakin yhteen Välimeren rannalla olevaan maahan, vaikka merestä olimmekin vielä aika kaukana.

Sloveniassa tarkoituksemme oli käydä katsomassa Mariborin laskettelurinteitä, mutta jälkeenpäin selvitettynä kävi ilmi, että etsimme niitä väärästä suunnasta. Hetken aikaa eksyiltyämme päätimme antaa rinteiden olla ja jatkoimme matkaa kohti Itävaltaa pieniä teitä pitkin. Ylitimme rajan upeissa maisemissa viiniviljelmien keskellä pienellä vuoristotiellä. Ehkä idyllisin rajanylitys ikinä. Itävalta oli matkamme yhdeksäs maa, joten keskimäärin meille on nyt kertynyt 1,5 maata per päivä.

Itävallassa päätimme edetä edelleen maksullisten moottoriteiden ulkopuolella, joten matka rajalta Grazin pohjoispuolelle kesti yllättävän kauan. Tiet, kylät ja maisemat olivat toisaalta kyllä käytetyn ajan arvoisia. Vajaa kymmenen vuotta sitten kävin perheen kera kyläilemässä Itävallassa ja sillä reissulla sain elämäni parasta Sacherkakkua. Kun näin lähellä tuota ikimuistoista kakkua nyt oltiin, niin sain Sakun suostuteltua kanssani maistamaan sitä. Ajoimme upeissa laaksoissa ja kanjoneissa ja lopulta nousimme vuorten yli Teichalmin virkistysalueelle, jossa Teichwirt-hotelli konditorioineen sijaitsee. Kakku oli vähintäänkin niin hyvää, kuin olin muistellutkin ja makunautinto oli suuri.

Teichalmista matka jatkui taas vuorten yli upeita reittejä pitkin. Aloimme vähitellen tajuta miksi motoristit haaveilevat aina Alpeilla ajamisesta. Tankkaustauolla päätimme nopeuttaa matkaa hankkimalla moottoritiellä ajamisen edellyttämät maksutarrat. Olimme nimittäin kartasta todenneet moottoriteiden lyhentävän merkittävästi matkaa suunnittelemillemme ajopaikoille suurempien korkeuserojen äärelle.

Moottoritietä pitkin matka etenee hyvää vauhtia, mutta kova sade yllättää meidät illansuussa ja päätämme etsiä majapaikan mahdollisimman pian. Löydämme läheisestä Triebenin kylästä majatalon, mutta täälläkään sesonki ei kuulemma ole alkanut ja tarjolla on pelkästään pubi-palvelut. Saamme ohjeet ajaa edelleen Rottenmanniin, josta löydämmekin tasokkaan Steinmetz-nimisen majatalon keskusaukion laidalta. Parin oluen jälkeen olemme taas valmiita painamaan päät tyynyyn.

Tiistai 5.6.2012
Reitti: Myto Pod Dumbierom(SK)-Banska Bystrica (SK)-Budapest (H)-Balatonfüred (H)
Ajomatka: 348 km

Näytä Eurooppa 2012, 5. päivä suuremmalla kartalla

Edellisenä päivänä tunnelmoimamme idyllinen maisema rikkoutuu heti muutaman kilometrin ajon jälkeen, kun saavumme seuraavaan kylään. Koko kylä on rakennettu terästeollisuuden ehtojen mukaan ja talot on rakennettu laakson niihin osiin, joihin tehdas ei ole levittäynyt. Kaikkialla tuntuu olevan kierrätysteräksen varastoja, kuljettimia, metallin käsittelylaitteistoa ja suurimapana tietenkin maisemaa hallitsee itse sulatto. Hyvää työtähän täällä tehdään, kun kierrätysmetallia käsitellään, mutta kyllä näkymät silti hiukan kurjia ovat. Tätä kautta kulkee myös liikenne läheisille laskettelualueille, joten varmasti aika moni turisti hieraisee silmiään bussimatkan aikana.

Laaksosta noustessamme löydämme paikallisia motoristeja kokeilemasta pyöriensä kiihtyvyyttä ylämäkeen. Pari supermotoa lähtee kiihdyttämään ylös ja muut jäävät odottamaan tien varteen. Päätämme lähteä supermotojen perässä tietä eteenpäin ja hiukan taidamme itsekin kokeilla kiihdytystä. Huomaan supermotojen pysähtyvä tien varteen, mutta en todellakaan arvaa että ensimmäinen niistä lähtee aivan sokkona tekemään U-käännöstä suoraan eteeni. ABS-jarrut paukkuen saan pyörän vauhdin hidastumaan ja vältän juuri ja juuri ajamasta toisen pyörän päälle. Samaan aikaan takanani tapahtuu lähes samanlainen tapahtumasarja, kun Saku väistää toista aivan samanlaista U-käännöstä tekevää supermotoa ja onnistuu onneksi välttämään törmäyksen. Kaverit olivat ilmeisesti unohtaneet olevansa yleisellä tiellä ja muun liikenteen huomioiminen jäi tekemättä. Törmäys oli niin lähellä, että nousun päätteeksi oli pakko pysähtyä levähdyspaikalle rauhoittumaan ja ottamaan pari kuvaa seuraavasta laaksosta.

Päivän ensimmäiseen kohteeseen Banska Bystricaan saavumme korkein odotuksin, koska sen vanhaa aukion ympärille levittäynyttä keskustaa oli kehuttu kauniin sanankääntein. Keli oli hiukan kolea jo kostea, joten se osaltaan varmasti vaikutti, mutta eipä tuo nyt kovin erikoinen ollut. Ihan nättiä, mutta ei mitään tajunnan räjäyttävää. Enemmän taisimme lopulta olla innoissamme vanhoihin panssarivaunuihin ja vanhaan sotalentokoneeseen ulkoilmamuseossa tutustuessamme.

Banska Bystricasta otimme suunnaksi Budapestin ja Unkarin. Matka Budapestiin sujui ilman sen kummempia tapahtumia, vaikka periaatteesta päätimmekin olla maksamatta moottoritiemaksuja ja ajoimme pienempiä teitä pitkin. Budapestin lähestymisen huomasi parhaiten liikenteen lisääntymisestä ja yhtäkkiä löysimme itsemme hillittömästä liikenneruuhkasta. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen pääsimme ruuhkasta läpi ja laitoimme pyörät parkkiin Gellertin kylpylän edustalle. Matkan viides päivä ja jo kuudes maa ”korkattu”, aika tiukka tahti.

Olin jo pitkin kevättä haaveillut pääseväni johonkin Budapestin kuuluisista kylpylöistä ja mikäs olisi sen ikimuistoisempi kokemus kuin Budapestin kuuluisin kylpylä Gellert. Kylpylän rakentaminen alkoi jo 1912, joten perinteet ovat pitkät. Rakennus on hyvin sokkeloinen, koska sitä on rakennettu monessa vaiheessa ja moneen tasoon. Opasteiden ollessa vähissä, oli suunnistaminen hetkittäin aika jännää. Altaita löytyy useampia, joista osa on kaikille yhteisiä ja osa erikseen miehille ja naisille. Ainoastaan yhteisissä altaissa saa käyttää uima-asuja. Kylpylän hienoin allas jäi meiltä valitettavasti kokeilematta, koska siellä uitaessa pitää käyttää uimalakkia. Kaikkea muuta sai ostaa kylpyläosastolta pyyhkeistä aina tohveleihin, mutta uimalakkeja ei ollut lainkaan saatavissa. Tapasimme kylpylässä myös ensimmäiset suomalaiset sitten Tallinnan ja vaihdoimme hiukan kuulumisia heidän kanssaan. Pojat olivat tulleet viettämään pitkää romanttista viikonloppua yhdessä, joten matkojemme erilaisuudesta johtuen ei kummempia vinkkejä ollut puolin tai toisin antaa.

Saatuani Sakun lopulta kammettua ulos kylpylästä ja sen saunoista, jatkoimme matkaa kohti Balaton-järveä. Ajoimme edelleen päätöksemme mukaisesti pieniä teitä ja näimmekin kauniita maisemia mutkaisten teiden varsilla. Alkuillasta saavuimme Balatonin rannalla olevaan Balatonfürediin, josta löysimme miellyttävän Agas Pansio -nimisen majatalon. Tällä kertaa majoitukseen ei kuulunut aamupalaa, koska sesonki ei täällä ollut vielä käynnissä. Majatalon emännän viehttävä tytär kuitenkin laskettiin sen verran isoksi bonukseksi, että olimme valmiita tinkimään aamupalasta.

Varmistaaksemme kuitenkin nestetasapainon säilymisen kävimme vielä illasta tutustumassa paikalliseen tienvarsikuppilaan (Pub sörözö) ja nautimme siellä parit oluet. Hyvällä mielellä menimme oluiden jälkeen nukkumaan hulppeaan kahden makuuhuoneen huoneistoomme, onnistunut ja ongelmista vapaa ajopäivä olikin jo tarpeen.

Näytä SS1000, 28.7.2012 suuremmalla kartalla

Jo kesällä 2011 olin suunnitellut ajavani rautaperseajon, mutta valitettavasti selän välilevyt päättivät silloin toisin. Tälle kesälle suunnittelin ajoa jo hyvissä ajoin ja yritin houkutella tuttujakin mukaan. Esimakua vastaavanlaisesta ajamisesta sain alkukesän reissulla, mutta silloinkin pisin päivämatka oli vain puolet rautaperseajossa vaadittavasta 1000 mailista eli 1609 kilometristä. Kun tuollaisen 800 kilometriäkin ajaa sen enempää suunnittelematta ja valmistautumatta, niin onhan se pitkä matka.

Pitkin kesää tein erilaisia reittisuunnitelmia ja etsin sopivaa ajankohtaa ajolle. Lopulta se sopiva ajankohta osui lomanaloitukseen ja saadakseni jonkinlaisen teeman ajolle, päätin käydä katsomassa mitä bensa maksaa Ruotsissa. Olimmehan lähdössä perheen kanssa viikkoa myöhemmin Ruotsiin autolomalle, joten hyviä ennakkotietoja tarvittiin. Vaimo tosin on edelleen hiukan eri mieltä ajoituksesta ja perusteista. Reitin koitin suunnitella siten, että ei tarvitse ajaa samaa tietä eri suuntiin ja toisaalta varmistaen matkan riittävyyden. Koska en aikaisemmin ole vastaavaa suoritusta tehnyt, niin tein homman itselleni mahdollisimman helpoksi suunnittelemalla reitin kulkemaan vain valtateillä ja siten minimoiden matkaan kuluvan ajan. Päätös Saddle Sore 1000 ajon suorittamisesti oli siis tehty.

Herätyskello soi kotona kello 04:00. Nukkumaan olin päässyt vasta viitisen tuntia aikaisemmin, joten olo ei ollut pirteimmäistä päästä. Onneksi jännityksen tuoma adrenaliini auttoi pääsemään tunnelmaan nopeasti. Hyvin kevyen aamupalan jälkeen laitoin jo illalla pakatut varusteet pyörän kyytiin, mutta eväät unohdin kokonaan. Ajovarusteiden pukemisen jälkeen siirryin tekemään aloitustankkauksen Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Sitä ennen pyysin kuitenkin vielä kahviossa olleelta vartijalta aloitustodistukseen toisen kuittauksen, ensimmäisen sain matkaan saattaneelta vaimoltani. Tankkauskuittiin tuli ajon aloitusajankohdaksi 04:42, joten nyt oli selvillä viimeinen mahdollinen paluuhetki. Toki tavoitteeni oli olla perillä jo hyvissä ajoin ennen 24 tunnin takarajaa, koska en erityisemmin nauti pimeässä ajamisesta. Liikenteen ollessa lauantainaamuna hyvin hiljaista ajoin Kehä I:n ja 3-tien kautta Tampereelle ilman sen suurempia tapahtumia. Matkanopeus oli koko ajan suurin rajoituksen sallima. Ensimmäinen kulmapisteeni oli Lahdesjärven ABC Jyväskylän tien varressa. Siellä tankkasin pyörän ja kuljettajan, mutta evästä en vieläkään muistanut hankkia.

Matka jatkui kohti Jyväskylää, mutta pysähdyin jo Neste Korpilahdella ostamaan suklaapatukan evääksi. Samalla sain kuitin, jonka avulla tekemäni koukkaus itään tuli varmasti mukaan kerryttämään virallisia kilometrejä. Virallinen tarkastushan tehdään lyhintä reittiä pitkin, riippumatta siitä onko se nopein reitti vaiko ei. Aamu oli vielä kovin hiljainen näin viikonloppuna, joten liikennettä ei juuri ollut. Yhden tukkirekan kanssa jouduin tosin aika pitkään hidastelemaan Tampereen ja Jyväskylän välillä. Aikataulu oli kuitenkin aika väljä, joten tarvetta riskien ottamiselle ei ollut.

Kärsämäellä tankkasin pyörän ABC:n kylmäasemalla ja nautin evääksi hankkimani suklaapatukan. Aikaa oli nyt kulunut melkein kuusi tuntia ja matkaa oli takana 570 km, joten kolmasosa matkasta oli jo takana. Lyhyen tauon jälkeen jatkoin matkaa kohti Haaparantaa ilman ylimääräisiä pysähdyksiä. Liikennettä oli muuten aika vähän, mutta Oulun ja Kemin välillä sitä oli aika runsaastikin. Kaksiajorataisella osuudella meno hiukan hidastui, mutta tuskin sillä matkan etenemiseen juurikaan oli vaikutusta. Kemin kohdalla harmittelin etten ollut tullut soittaneeksi mokkapaloistaan kuuluisalle Merjalle, koska olisi ollut mukava nähdä häntä ja Jukkaa edes pikaisesti sekä päästä maistamaan maailman parhaita mokkapaloja pitkästä aikaa.

Tornioon päästyäni jatkoin Haaparantaan osoittavien kylttien mukaisesti, koska navigaattorin vanhentuneesta kartasta ei ollut juuri apua. Heti rajan ylityksen jälkeen löysin Shell huoltoaseman, jossa tankkasin pyörän toisella aikavyöhykkeellä. Pistin heti muistiin, että virallisia papereita täyttäessä tämä pitää merkitä huolellisesti, ettei ajotarkastajan tarvitse turhaan ihmetellä asiaa. Kun ulkomailla oli käyty, niin suuntasin takaisin Tornioon ja kävin syömässä myöhäisen ja kevyen lounaan ABC:llä. Palkitsin itseni tosin vielä berliininmunkilla, koska olihan matkan puoliväli nyt takana ja aikaa oli mennyt vasta yhdeksän tuntia. Reitistä johtuen tiesin tosin paluumatkan kestävän hiukan pidempään.

Matka takaisin jatkui Kemin, Simon ja Kuivaniemen ohi kohti tien 885 risteystä, josta käännyin kohti Pudasjärveä. Tie oli yllättävän pieni ja aika pian se muuttui hiekkapintaiseksi. Tätä en ollut reittiä suunnitellessani tajunnut, mutta eihän sillä matkaenduron kanssa mitään väliä ollut. Hiukan toki matkavauhti jäi sallitusta, koska en halunnut pienen ajovirheen pilaavan suoritustani. Varsinkin näin kaukana kotoa olisi ollut kurja joutua ongelmiin. Matkalla pysähdyin kunnioittamaan kotimaamme puolustajia Lapin sodan muistomerkillä Aittojärvellä.

Pudasjärven Nesteellä oli taas aika tankata pyörä pikaisesti ja ottaa kuitti talteen todistukseksi täällä käymisestä. Matka jatkui edelleen hienossa kelissä kohti Paltamoa. Hiukan ennen Paltamoa iski yllättäen kova väsymys ja päätin pitää tauon. Löysin tien varresta käytöstä poistuneen maitolaiturin ja kömmin sen sisään ottamaan pikku torkut. Nukuttuani 20 minuuttia heräsin omaan kuorsaukseeni ja kampesin itseni ulos maitolaiturista. Hetken aikaa raitista ilmaa nautittuani olo oli oikein reipas ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Samoilla energioilla ajoin sitten ohi Kajaanin, Iisalmen ja Kuopion.

Pysähdyin tankille vasta Neste Leppävirralla, kun edellisestä tankkauksesta oli matkaa peräti 426 km. Suurin rautaperseajossa sallittu tankkausväli on 480 km (300 mi), joten hiukan pidemmälle olisin vielä voinut mennä. Jostain syystä polttoaineen varoitusvalo kuitenkin syttyi kovin aikaisin enkä uskaltanut ajaa pidemmälle. Lopulta tankkiin meni kuitenkin 5 litraa vähemmän kuin tankin tilavuus on, joten polttoainetta olisi ollut vielä melkein sadaksi kilometriksi. Onneksi tarkistin saamani kuitin heti, koska kassakoneen kello oli talviajassa. Pyysin hämmentynyttä kauppiasta kirjaamaan kuittiin oikean kellonajan ja laittamaan varmemmaksi vakuudeksi kuittiin allekirjoituksensa ja aseman leiman. Kun selitin mistä oli kyse, niin asia järjestyi ongelmitta ja sain hyvän matkan toivotukset kaupan päälle.

Matkaa oli nyt takana jo 1449 km ja aikaa oli mennyt 16 tuntia. Ohjelmassa oli enää kotikulmille ajaminen, helppo nakki siis. Ilta alkoi viilentyä aika vauhdilla, joten Heinolassa pysähdyin laittamaan lisää vaatetta päälle. Eteläinen taivaanranta näytti hyvin synkälle ja aloin henkisesti varautumaan sateen mahdollisuuteen. Lahdesta alkaen näin jatkuvaa salamointia taivaanrannassa ja kastuminen oli siis vain ajan kysymys. Mäntsälän kohdalla tunnelma oli vähintäänkin hurja, kun paksujen pilvien vuoksi oli todella pimeää, mutta jatkuva salamointi valaisi välähdyksittäin. Järvenpään kohdalla sitten taivas repesi kerralla ja koko moottoritie peittyi paksuun vesipatjaan. Turvallinen ajonopeus oli noin 40 km/h, yhtään sen kovempaa ajaessa eturengas nousi heti vesipatjan päälle. Ajoin pian kohdalle osuvalle levähdyspaikalle ja pakkasin sateen rauhoittumista odotellessa tankkilaukun sivulaukkuun sateensuojaan. Hetken odoteltuani pääsin jatkamaan matkaa, mutta edelleenkään matkavauhtia ei voinut nostaa yli 80 km/h.

Hiukan ennen Kehä III:sta sade rauhoittui ja pääsin ajamaan melkein kuivaa tietä pitkin kohti lopetustankkausta takaisin Pohjois-Tapiolan ABC:lle. Lopetuskuittiin tulostui kellonajaksi 00:23, joten aikaa oli mennyt hiukan vajaa 20 tuntia ja matkaa oli pyörän matkamittarin mukaan kertynyt 1811 km. GPS oli hiukan pessimistisempi ja oli tallentanut matkan pituudeksi 1724 km, joten pyörän matkamittarissa on noin 5% mittarivirhe. Pyysin vielä kuittaukset todistajalappuun aseman kahviossa olleilta vartijoilta, joista yksi oli kuulemma aiemminkin joutunut vastaavaan hommaan. Sain heiltä vielä onnittelut ajosuorituksestani. Vajaan kilometrin päässä kotona kannoin tavarat sisään, riisuin ajovarusteet ja menin suoraan nukkumaan. Aamusta sitten laitoin ajon paperit valmiiksi ja pistin ne postilla tarkastettavaksi. Sen jälkeen olikin aika pakata loput matkatavarat asuntovaunuun ja lähteä perheen kanssa kolmeksi yöksi asuntovaunuilemaan. Niin ja bensan hinta oli Ruotsissa muuten 14,75 kruunua litralta, sitähän tietoa varten koko reissu tehtiin.

Yhteenvetona matkasta voisin todeta, että yksin ajaminen on huomattavasti helpompaa rytmittää kuin kahden tai saatikka useamman pyörän porukassa. Ero ei käytännössä ole varmaankaan suuri numeroiden valossa, mutta ajosuoritus on selvästi rennompi kun voi huolehtia vain itsestään ja reitillä pysymisestä. Ehkäpä onnistuneen kimppa-ajon salaisuus onkin juuri ajajien itsenäisyys ja sen hyväksyminen, että välimatka välillä kasvaa hiukan suuremmaksikin. Varustuksen osalta tuli taas todettua, että pitkien matkojen ajaminen ei ole erityisen lämmintä puuhaa vaikka lämpötila olisikin yli 20 astetta. Ajoin nimittäin koko matkan pitkä kerrasto ja väliasu päällä. Viileimpinä aikoina vedin vielä fleecen ylävartaloa lämmittämään. Nurkissa pyöriessä tuossa varustuksessa olisi tullut kuuma, mutta nyt oli koko ajan sopivan lämmin. Kylmää pyrin tietoisesti välttelemään, koska aiemmin kesällä ajamallani Balttian reissulla sain osakseni kylmän vaikutuksista yli oman tarpeen.

Ilmoitus suorituksen hyväksymisestä tuli sähköpostilla illalla 31.8.2012, joten reissusta sai muistoksi hihamerkin, rekisterikilvenalustan, pinssin jne. Virallisessa tarkastuksessa ajomatkaksi tuli 1698 km (1055 mi), joten pelivaraa siltä osin oli runsaasti. Pikaisesti kartalta katsellessani 26 km oli pääasiassa kadonnut Pudasjärven ja Iisalmen välillä, jossa lyhin reitti menee Oulujärven länsipuolelta ja nopein taas itäpuolelta.

Odotellessani ajotarkastajan tuomiota kuukauden päivät tulin lukeneeksi Motorradin numerosta 7/2012 artikkelin neljän kaveruksen rautaperseajosta. Laitoin pari leikettä artikkelista tähän liiteeksi, joista käy ilmi heidän näkemyksensä rautaperseajon haastavuudesta:

Olin itse hiukan samoilla linjoilla pohtiessani ääneen, että tavallinen SS1000 ei suorituksena ole minusta kovinkaan vaativa. Tärkein edellytys on kyky sietää omia ajatuksiaan 20 tuntia. Vaikeusaste kasvaa varmasti heti kun ajopäiviä tulee useampi peräkkäin tai ajoon liittyy pakollisia reittipisteitä, joten ehkä haasteita saadakseen pitää siis ajaa vielä toinenkin ajo. Mielessä pyörii ainakin kaksipäiväinen Saddle Sore 2000 ja mahdollisesti sen jälkeen ajettavissa oleva GN 72 eli ajo Nordkappista Gibraltarille 72 tunnissa. Pelkkä ympyrän ajaminen takaisin lähtöpaikkaan sen sijaan ei tunnu tämän ajon perusteella lainkaan mielenkiintoiselta, joten mahdolliset tulevat ajosuoritukset pitää siis yhdistää esimerkiksi pidemmän reissun alku- tai loppusiirtymään. Gibraltarilta olisikin sitten enää lyhyt lauttamatka kaikkien matkaenduromiesten suunitelmissa vilahtelevaan Marokkoon…

Maanantai 4.6.2012
Reitti: Gorlice (PL)-Zakopane (PL)-Myto Pod Dumbierom(SK)
Ajomatka: 291 km

Näytä Eurooppa 2012, 4. päivä suuremmalla kartalla

Aamulla herätys tapahtui kuin itsestään, koska tiesimme molemmat, että matkan jatkuminen edes jotakuinkin suunnitellusti oli kiinni Sakun pyörän huoltoon saamisesta. Vaikka kytkin saatiinkin toimimaan jakoavaimella, ei sen kanssa sentään haluttu koko reissua tehdä. Lisäksi bensapumpun osalta tilanne oli hiukan haasteellinen, koska mitään tietoa toimintasäteestä ilman sitä ei ollut.

Jonkun aikaa ympäri kaupunkia, saamamme kartan kanssa, seikkailtuamme löydämme autotarvikeliikkeen. Päättelemme, että täällä joku voisi osata meitä opastaa, mutta kielimuuri on taas korkealla. Onneksi paikalle saapuu pian englanninkieltä taitava kaveri, joka ottaa tilanteen haltuunsa. Selviää, että hän on paikallinen motoristi ja tietää tarkalleen mihin olemme menossa. Varmistaakseen, että saamme apua, hän saattaa autollaan meidät perille muutaman sadan metrin päähän omakotitalon autotallissa olevalle yhden miehen moottoripyöräpajalle ja kertoo puolaksi omistajalle mikä on tilanne. Korjaaja käskee työntää pyörän sisään ja toteaa, että ”OK” ja alkaa käymään läpi varaosavarastoaan. Aikansa pengottuaan hän toteaa englanniksi ”ten minutes” ja lähtee autolla johonkin.

Hetken aikaa pyörimme huuli pyöreänä, että mitäs nyt, mutta ihmettely jää lyhytaikaiseksi. Asunnon puolelta rientää rouva paikalle ja taluttaa meidät kädestä pitäen asunnon puolelle juomaan kahvia. Kun kupit on edessä, niin hän kaivaa läppärin esiin ja keskustelu hoituu näppärästi Google Translaten avulla. Kerromme hänelle Suomesta ja matkastamme, kunnes yllättäen isäntä tulee ovesta ja toteaa pyörän olevan ajokunnossa. Uusi kytkinkahva on löytynyt jostain, mutta bensapumppua hän ei onnistunut löytämään. Kiittelemme vuolaasti avusta ja kysymme korjauksen sekä osien hintaa. Täälläkään ei raha kelpaa, koska matkamiestä kuulemma pitää auttaa. Hiukan noloina jatkamme kiittelyä ja hämmästelemme tätä vieraanvaraisuuden ja yställisyyden määrää, johon olemme törmänneet. Pitkien hyvästien jälkeen pääsemme viimein liikkeelle.

Suuntaamme suorinta tietä kohti Zakopanea, mutta pysähdymme matkalla sentään ostamaan 10 litran bensakanisterin, jotta matka ei pääse katkeamaan polttoaineen loppumisen vuoksi mihinkään hankalaan paikkaan. Zakopanessa käymme katsomassa hyppyrimäet ja jatkamme matkaa kohti Slovakian rajaa. Ylitämme pian rajan ja Tatra-vuoret. Neljäs päivä ja jo viides maa matkallamme. Vastoinkäymisistä huolimatta matka etenee kuitenkin aika vauhdilla.

Ihailemme aikamme vuoristomaisemia ja nautimme hienoista pikkuteistä. Iltapäiväksi saavumme Liptovský Hrádok nimiseen kaupunkiin, jossa nautimme ruokaa trendikkäässä LH Point -ravintolassa. Ruoka on todellaa hyvää ja muutenkin on olosuhteet kohdallaan, koska naapurissa olevan kuntoklubin asiakaskunta vaikuttaa koostuvan vain kauniista tai erittäin kauniista naisista. Kadun toisella puolella on hyvin tutunoloinen rakennus ja joudumme aikamme sitä ihmeteltyämme toteamaan, että Suomi taisi sittenkin olla osa itä-blokkia. Kyseessä on nimittäin paikallinen peruskoulu ja se on arkkitehtuuriltaan sellainen, että sillä voisi hyvin korvata melkein minkä tahansa Suomessa 70- tai 80-luvuilla rakennetun peruskoulun ja mitään eroa ei huomaisi.

Jatkamme matkaa edelleen pieniä teitä ajellen ja korkeuseroja etsien. Ajatuksissamme on mennä seuraavana päivänä tutustumaan Banska Bystrican kaupunkiin, joten tarkoitus olisi löytää joko matkalta tai periltä mukava majapaikka. Vajaan tunnin ajelun ja eksyskelyn jälkeen saavumme pieneen vuoristokylään ja päätämme kysellä sieltä majapaikkaa. Majoitumme alppityylisessä Pension v Strani:ssa mahtavien maisemien äärellä. Tämä on ensimmäinen päivä, jona pääsemme majoittumaan hyvissä ajoin ja nauttimaan muutaman oluen jutustelun lomassa. Ja kyllähän tähän mennessä on juteltavaa löytynytkin sen verran, että ihan yhdellä oluella ei valmista tule. Pääsemme kuitenkin hyvissä ajoin nukkumaan tänäkin iltana.

Sunnuntai 3.6.2012
Reitti: Rzeszov (PL)-Banica (PL)-Gorlice (PL)
Ajomatka: 181 km

Näytä Eurooppa 2012, 3. päivä suuremmalla kartalla

Tämän päivän tavoitteeksi olimme asettaneet kylpylävierailyn Krynica-Zdrój:ssa sekä siirtymisen Slovakiaan. Nyt tuntui jo siltä, että olimme ns. perillä ja tarkoituksena oli pysähdellä myös katselemaan paikkoja niiden ohittamisen sijaan. Näin ollen voisimme hyvinkin muuttaa suunnitelmaa sen suuremmitta murheitta.

Heti aamupalan jälkeen lähdimme liikkeelle ja sattumalta reitti osui toisen etukäteen katsomamme majapaikan ohitse. Onneksi ensimmäisessä oli tilaa, koska tämä toinen ei todellakaan ollut kovin viihtyisän oloinen. Tähän mennessä olimme ajaneet vasta kymmenisen kilometriä, mutta jo nyt oli selvää että olimme pukeneet päälle ihan liikaa. Kahden ensimmäisen päivän jälkeen oli aurinko tullut saattelemaan matkaamme ja kevensimme varustusta ihan reilusti. Tarkoituksemme oli vältellä suurempia teitä ja nautiskella alueen korkeuseroista pienillä teillä, soraakin oli toiveissa löytää renkaiden alle. Ensimmäinen isomman mäen ylitys tapahtui mukavaa asfalttitietä pitkin ja saimme hiukan esimakua tulevista maisemista. Ensin kuitenkin otimme suunnaksi Biecz nimisen historiallisia nähtävyyksiä tulvillaan olevan kaupungin ja sen lähistöllä olevat erityistä arkkitehtuuria olevat puukirkot.

Turistikierrosten jälkeen jatkoimme matkaa ja seuraavan suuremman mäen pääsimmekin ylittämään jo sen verran kapea sorapintaista uraa pitkin, että todennäköisesti olimme jo eksyneet retkeilyreitille. Vaikka jyrkkyyttä ja haastavaa pintaa oli tarjolla, niin silti matka eteni turvallisesti nautiskellen. Matkaa jatkaessamme löysimme myös erään kylän keskeltä paikallisen öljykentän, josta ilmeisesti ei enää nykyään öljyä saada pumpattua, koska yksikään pumppu ei ollut käynnissä. Puolassa kuitenkin näyttää edelleen olevan aktiivista toimintaa öljyn ja kaasun parissa.

Hiekkateiden makuun päästyämme päätimme etsiä seuraava ylitystä varten vielä hienompaa reittiä ja pienen etsiskelyn löysimmekin reitin, jota edetäksemme ajoimme mm. puron yli kahlauspaikan kohdalta. Hetken matkan päästä ohitimme avoimen puomin, jonka vieressä olevista teksteistä emme saaneet mitään selvää. Yleensä puomi kuitenkin viittaa edestä löytyvään seikkailuun. Pian puomin jälkeen reitti muuttui enemmänkin poluksi, mutta päätimme kuitenkin jatkaa sitä pitkin, koska suunta alkoi olemaan jo alaspäin. Erään hiukan jyrkemmän alamäen ja toisen puron ylityksen jälkeen edessämme oli todellinen mutavelli, mutta kääntyminen oli mahdotonta, koska äsken laskettua alamäkeä ei pyörissä olevilla renkailla ollut mitenkään mahdollista ajaa takaisin ylös. Käytimme seuraavaan muutamaan sataan metriin aikaa pitkälti toista tuntia mm. työntäen/vetäen pyöriä akseleita (ja bokserin pyttyjä) myöten mudassa. Lopulta pinta koveni ja matkaa tielle oli jäljellä enää kolmisen sataa metriä. Vielä ehdin kuitenkin kaataa pyörän, kun eturengas lähti märällä nurmipintaisella polulla alta. Paria pientä naarmua komeampana pääsimme lopulta tielle. Voimat oli niin lopussa, että pidimme hiukan taukoa vielä ennen matkan jatkamista. Heti ensimmäisellä huoltoasemalla tankkasimme miehen ja pyörät. Voimat alkoivat palautua kun sai lisää nestettä sekä suolaista ja makeaa syötävää. Sen verran rankka oli kuitenkin seikkailumme, että päätimme jatkaa varmasti tukevalla alustalla kohti kylpylää.

Banica nimistä kylää lähestyessämme huomasimme aivan tien vieressä virtaavan hyvin matalan joen. Päätimme ajaa pyörät jokeen ja pestä mutaleikeissä matkaan kertyneet liat pois. Kun pesuhommat oli hoidettu, niin leikkimielisyys iski ja innostuimme ajelemaan jokea pitkin. Eikä aikaakaan, kun itsevarmuus kostautui Sakun kaataessa pyöränsä joen penkalle. Viattoman näkönen kaato osoittautui matkan tähän mennessä selvästi suurimmaksi vastoinkäymiseksi, kun totesimme kytkinkahvan katkenneen aivan juuresta. Aikamme tyhmyyttämme manattuamme istuimme pohtimaan vaihtoehtoja ja soittelimme Suomesta apua moottoripyörähuollon paikallistamiseksi, koska varakahvaa ei ollut mukana. Apua ei tuntunut helpolla löytyvän ja AL-turvastakaan ei ollut nyt avuksi pyörän ollessa yli 12 vuotta vanha. Lopulta keksimme keinon korvata kytkinkahva työkalusetistä löytyvällä jakoavaimella, siitä tuli itseasiassa yllättävän toimiva. Pyörä käyntiin ja matkaan, tai niin siis luulimme. Africa Twin sammui heti käynnistyttyään eikä enää lähtenyt käyntiin vaikka mitä teimme

Aivot alkoivat olla pohdiskelusta ja harmituksesta kipeinä, joten vian etsintä ei tuottanut tulosta. Hiljaksiin alkanut sadekaan ei juuri ollut avuksi. Päätimme luottaa paikallisten haluun olla avuksi ja yritimme pysäyttää hyvin harvakseltaan ohi ajavia autoja. Vasta puolen tunnin päästä ensimmäinen auto pysähtyi ja toi mukanaan avun. Paikallinen koneyrittäjä perheineen pysähtyi ja kielimuurista huolimatta saimme kerrottua ongelmamme. Hän tarjosi korjauspaikaksi lähellä olevaa autotalliaan ja soitti paikalle vielä kaverinsa, joka kuulemma oli paikallinen moottorikorjaaja. Hinasimme pyörän talliin ja moottorivelho alkoi työhön. Ote oli ammattimainen ja hän kävi läpi moottorin toiminnan kannalta tärkeät perustoiminnot järjestelmällisesti yksi kerrallaan. Eikä aikakaan, niin hän ilmoitti ettei kone saa bensaa. Samalla hetkellä tajusimme Sakun kanssa molemmat, että Africa Twin on kuuluisa polttoainepumpun ongelmista. Hetken muistiani kaiveltuani sain mieleeni myös sen, että pyörällä huhujen mukaan pystyy ajamaan ilman bensapumppuakin, kunhan tankissa vain on riittävästi polttoainetta. Bensapumpun ohittamisen jälkeen tankkasimme minun pyörästäni lisää bensaa Sakun pyörään ja se lähti käymään kuin palmun alta.

Kun saimme pyörän kasaan, niin tarjosimme korvausta saamastamme avusta, mutta kumpikaan miehistä ei sitä huolinut. Saku päätti kuitenkin lahjoittaa pienen taskulampun koneyrittäjän pojalle, jos vaikka hänestä kasvaisi yhtä hieno mies kuin isästään ja hän vastaisuudessa auttaisi apua tarvitsevia. Saimme mukaamme käsin piirretyn kartan reilun 30 km päässä olevalle moottoripyöräkorjaamolle, joten lähdimme sen avulla suunnistaman kohti Gorlicen kaupunkia. Gorlicessa löysimme majapaikan Hotel Margot:sta, joka oli ilmeisesti sikäläisittäin kallis, koska asukkaita ei juuri ollut. Saimme luvan jättää pyörät pääoven viereen vastaanottohenkilöstön valvovan silmän alle. Huoltoasemalta löysimme vielä grilliruokaa yhdistetyksi lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi, nälkä oli jo sen verran kova että ruoka upposi nopeasti. Pitkän päivän jälkeen oli mukavaa painaa pää tyynyyn, varsinkin kun olimme jo pelänneet jäävämme yöksi tien varteen ilman majoitusvarusteita. Ei mennyt päivä ihan suunnitelmien mukaan: ei päästy kylpylään eikä Slovakiaan. Sen sijaan kohtasimme upeita ihmisiä, joiden tarjoamaa apua ilman olisimme olleet pulassa keskellä maaseutua.

Muistiinpano seuraava reissua varten: ota Suomesta mukaan pieniä esineitä tai muuta vastaavaa, joita voit antaa matkaasi auttaneille ihmisille. Veikkaan, että Puolassa olisi pikkuruinen Finlandia Vodka -pullo toiminut tässä tarkoituksessa loistavasti.