Valokuvaus
Valokuvaamisesta
Kuvauskohteitteni valinnassa en ole erityisemmin rajoittanut itseäni, joten kuvieni joukosta löytyy hyvinkin erilaisia otoksia. Viime aikoina kuvia on eniten tullut otettua matkojen yhteydessä. Yksi haastavimmista kuvausaiheistani on laskettelu ja sillä saralla todellakin riittää vielä kehittymistä. Ei sillä, että kaikkien muidenkaan aiheiden osalta olisin täysin oppinut valokuvauksen suurmestari.
Kuvagalleriani löydät täältä.
Kalustosta
Joidenkin asiantuntijoiden mielestä kaluston ei saa antaa vaikuttaa kuvaamisen tai ainakaan sitä ei saa käyttää perusteena kuvien epäonnistumiselle tai ottamattomuudelle. Itse kuitenkin koen, että kuhunkin tehtävään löytyy yleensä muita vaihtoehtoja keskimäärin paremmin sopivat välineet, joten en ole muiden mielipiteiden vuoksi jättänyt kokeilematta erilaisia välineitä omassa käytössäni. Kuvauskalustoni onkin vähitellen muotoutunut tarpeitani vastaavaksi erilaisten enemmän tai vähemmän onnistuneiden välivaiheiden kautta. Koska mielenkiinnon kohteet kuitenkin vaihtelevat ja insinööri sisälläni aina välillä innostuu erilaisista teknisistä vimpaimista, niin pieniä muutoksia kokoonpanoon tulee varmasti jatkossakin. Tämän hetkinen kalusto on alla kuvattu.
Canon-järjestelmä:
- Canon EOS 20D digitaalinen järjestelmäkamera
- Canon EOS 50e järjestelmäkamera
- Canon EF 50 mm f/1.8 Mk I objektiivi
- Canon EF 20-35 f/2.8 L objektiivi
- Canon Speedlite 420EX salamalaite
- Canon Off-Camera Shoe Cord 2 kaapeli
Muut kamerat:
- Canon Ixus 130 digikamera
- Fujifilm FinePix F11 digikamera (nykyään lasten käytössä)
- Apple iPhone 4 32GB kännykkä
Muu kalusto:
- Manfrotto 055 jalusta
- Slik Pro Ball kuulapää
- Manfrotto pöytäjalusta
- Lowepro Stealth Reporter D200 AW kameralaukku
- Lowepro Rezo TLZ 20 valmiuslaukku
Aiempaa kalustoa, josta olen syystä tai toisesta luopunut:
- Olympus XA taskukamera (ei tullut käytettyä)
- Canon EF-S 17-85 f/4-5.6 IS USM objektiivi (vääristymät kuvassa häiritsivät)
- Canon EF 70-200 f/2.8 L USM objektiivi (liian iso)
- Lowepro Nova 2 kameralaukku (jäi pieneksi)
- Canon Powershot S40 digikamera (meni rikki)